1.-3.8.2023
Mökillä taas, nyt kasa tarkasti sahattuja kolmioita mukanani. Kuten on todistettu, TAN 170/285 on abouttiarallaa 31˚. Sellaisia porraskolmioita nyt siis ruuvailin kallioon pultattuihin reisilankkuihin.
Useita portaita rakentaneena tiedän, että 31˚ ei ole ihanteellinen nousukulma portaille (eikä varsinkaan vanheneville polville), mutta se on parasta mitä tuohon alkuun saa. Nousukulma loivenee sitten tuolla ylempänä.
Sää ei kyllä suosinut tuota hommaa ollenkaan. Jouduin tuon tuostakin keskeyttämään työn sateen takia. Alin porras on tarkoitus tehdä rakenteellisesti eri tavalla, mutta se jäi sään vuoksi illalla tekemättä. Sepäs aiheuttikin sitten lähtöaamuna pienen ex-tempore uintisuorituksen.
Tiedostin kyllä hyvin, että alin porras ja kaiteet vielä puuttuvat ja laskeuduin siksi tuplakorkeuden varovasti. Siitä huolimatta sateesta liukkaalla alaviistolla käyntisillalla jalat lähtivät äkkiä totaalisesti altani kuin talvella konsanaan. Kantamukseni, 6 kpl metrin lautoja ja muovikassi, sinkoutuivat mikä minnekin, kun yritin pysyä pystyssä. Kaaduin kuitenkin suoraan järveen käyntisillan vasemmalle puolelle.
Em. 31˚ kulmassa oleva kallio jatkuu veden alle ja on onneksi putoamiskohdassa jo reilun metrin syvyydessä. Ensin pohjaan osui vasen olkapääni ja sitten päänuppini… Tunne oli epämiellyttävä ja aivot käskyttivät: Heti pintaan!
Osa laudoista uiskenteli järvessä, osa lojui laiturilla. Samoin muovikassi oli siististi laiturilla. Mistään ei vuotanut verta ja tajukin tuntui olevan tallella, koska osasin hyvin kertotauluja, joita muistelin ylös rinnettä noustessani. Vaativa 9 x 17 -laskukin meni leikiten oikein!
Nousin mökille kuivia vaatteita hakemaan ja huomasin, ettei minulla ole silmälaseja päässäni. No, ne olivat tietenkin järven pohjassa päättelin nerokkaasti! Ei kun takaisin laiturille niitä tiirailemaan. Suvasvesi on onneksi kirkas ja pongasinkin lasit helposti pohjasta. Sukelsin ne sieltä ja ilokseni huomasin, ettei niissäkään ollut vaurioita.
Harmittelin, ettei mökin valvontakamera vielä kuvaa rappusten suuntaan, koska olisi ollut hauska nähdä suoritukseni tallennettuna… Tai ehkä ei sittenkään olisi! Nyt kun on jo lastenlapsia, sitä tajuaa paremmin elämän rajallisuuden ja sen, että tuossa olisi voinut käydä huonomminkin. Led Zeppelinin klassikko ”Stairway To Heaven” alkoi soida päässäni.
Olin jo lähdössä kotiin ja päätin, etten kerro siellä tapahtuneesta mitään, koska se voi jatkossa hankaloittaa yksin lähtemistä saareen mökille. Järki kuitenkin harasi suunnitelmaa vastaan, koska jos esim. seuraavana yönä saankin tärskystä ”jälkioireita”, niin ehkä asuinkumppanini on parempi tietää tausta! Niinpä kerroin kiltisti tapahtuneen mitään salaamatta, muuttamatta tai pois jättämättä.
Vaimo totesi lakonisesti että ”siinä varmaan tuhoutui muutama miljoona aivosolua” ja oli löytävinään olkapään hiertymän lisäksi myös päästäni pienen jäljen… Googletin myöhemmin, että aivosoluja on ihmisellä jopa 86 miljardia ja tämä rauhoitti hieman, vaikka en ollutkaan varma onko minulla juuri tuo määrä… Voi olla enemmänkin!
Seuraavana aamuna huomasin, että vasemman kämmeneni peukalon tyvi on kipeä ja siinä oli jonkin sortin mustelma. On se vaan hieno refleksi, kun ihminen osaa kädellä ottaa liikaa liike-energiaa pois! Nyt tiesin, mikä se ensimmäisenä osui pohjaan.
Päätin keskittyä seuraavaksi musiikkiin. Ohjelmassa olivat a) Hotelli Harman keikka ”Varrella Virran” -tapahtumassa ja b) Hectorin konsertti Savonlinnassa. Onkohan olemassa biisi ”Stairway To Heaven – Delayed”?
(Porraskuvien tekstit Viulunsoittaja katolla -musikaalin laulusta ”Rikas mies jos oisin”)
Kaksi seinää on jo saanut laudoituksen (pienellä raolla, jotta puut kuivavat hyvin).