Toissa yönä vähän vaille kolme alkoi tosi kova ukonilma, joka iski päälle lounaasta. Ensin tuli aivan h-tisti vettä. Heräsin rankkasateen pauhuun kun se pieksi peltikattoa. Se on niin kova meteli, että herättää puolikuolleenkin. Menin verannalle. Silloin kaksi salamaa iski aivan lähelle. Koko maailma valkeni silmänräpäyksessä ja sokaistuin niin, että tuli entistäkin pimeämpää. Hirmuisessa paukkeessa, rankkasateessa ja viimassa mökki tuntui hajoavan niille sijoilleen. Sokeana pidin kaksin käsin puupilarista kiinni ja kauhistuttava tunne iski tajuntaan maailman lopusta, tai ainakin minun maailmani lopusta.
Onneksi maailmanlopetusjatkot päättyivät melko piakkoin, sain näköni takaisin ja koko myräkkä siirtyi koilliseen.
Vahvoja tunteita ja tuntemuksia. Kun isäsi kaatui ja menetti tajuntansa muutamaksi toviksi, hän herättyään luuli käyneensä helvetissä. Olen lukemassa ”onnellisuusprofessori” Markku Ojasen melko tyhjänpäiväiväistä, puolitieteellistä kirjaa Tunne ja järki. Kun ei pääse kokemaan omakohtaisesti suuria tunteita, täytyy edes lukea niistä.
Toisaalta olen kyllä päässyt kokemaan ns. ”viimeisen ajatuksen”. Kun vasta ajokortin saaneena ajoin Tammelassa ”Hämeen härkätieltä” ja auto tuulilasin poislentämisen jälkeen kauhaisi tienpenkasta hiekkaa sisään, ehdin tuon ajatuksen tunnistaa. Ei ollut häävi. Pahus , kun meni uusi auto”