Verannalla lämmintä jo turhan paljon: 31 astetta.
Verannalta hieman etuoikealle katsottuna, lahden toisella puolen, on valtaisa salakkakeskittymä. Meloin eilen soutuveneellä sitä katsomaan. Kaloja on aivan mielettömän paljon!
Tänään vein Jorman verkkokatiskan sinne ja laskin kokeeksi myös Ekon 45-millisen verkon.
Se on nääs salakankutuaika. Ensimmäisen kerran olin kudulla Paljakalla Kiukkaansaaren rannalla. Kiukkaan kissakin keräsi rantakiviltä melkoisen saaliin kallionkoloon. Erkki ja muistaakseni Pena laskivat verkon ja nostivat samantien ylös. Rannalta kyytiin selvitetty verkko ja sama toistui. En muista venekuntien määrää, mutta salakkaa arvostettiin kuivattuna ja kudun alkamista seurattiin tarkasti. Sirkailla käytiin kerran vielä Hilman eläessä ja Hilma ei ollut saanut poikia salakanpyyntiin. Löydettiin risainen verkko ja pieni kutu oli menossa Sirkain rannassa. Sekalaisella verkollakin saatiin monjaita kiloja. Ehken 3. Siihen on kutureissut päättyneet. Syötiksi tuli ongittua. Tartti hyvin kun oli sellainen kolmen millin koukku. Sellaiseen ei enää saisi syöttiäkään. Voihan siitä kudun liepeiltä isoja ahvenia saada. Hauet ehken harvemasti.