Huh hellettä

Ilma 29, vesi Suninlahden rannassa peräti 27 asteista. Eilen tullessani verannalla oli varjossa 31 astetta.

Muikkuja ei vaan ole kotiapajalle kuulunut, kumma juttu. Naapuri kokeili kerran ja sai neljä muikkua. Eilen Levälahdessa jututin yhtä kaveria, joka oli selän puolelta saanut 16 muikkua.
Kävin äsken kaikuluotaamassa syvännettä, mutta vain yksittäisiä isompia kaloja näkyi. Menin sitten läheiselle pakalle jigaamaan, vaan melko pian oli lähdettävä läkähdyttävästä helteestä pois ja ajoin  kotilaiturille uimaan.

Nyt iltapäivällä verannalla jo uskomattomat 34 astetta! Retkinojatuolissa pystyy istumaan vain käymällä 10 minuutin välein saunassa valelemassa päätä ja hipiää kylmällä vedellä.

Aamulla Suninlahdessa kävi viisi kuikkaa. Sorsapoikuekin vieraili pitkästä aikaa, vain neljä poikasta. Härkälinnut ovat ihme kyllä edelleen paikalla.

Yksi ajatus koskien aihetta “Huh hellettä”

  1. Kyllä on pätsiä! Ei silti – täälläkin. Kävin yhden aikaan yöllä suihkussa ja silti tuntui olo hiostavalta.
    Olemme nyt JP:n pihalla loikoilemassa, nyt mukavaa kun tuulee hieman. Eli odotellaan vilpoisempia ilmoja, jos vaikka sitten jaksaisi lähteä katsomaan velj’miehiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *